Harri Heinonen johtamaan luonnonsuojeluyhdistystä

Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja vaihtuu. Uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2016 syyskokous valitsi riihimäkeläisen Harri Heinosen. Pitkäaikainen puheenjohtaja Tarja Heikkonen jatkaa hallituksessa.

Muiksi varsinaisiksi hallituksen jäseniksi valittiin Sakari Savolainen,Tanja Siimessalmi,Petri Mäkelä,Mikko Kalliokoski,Jorma Nieminen sekä varajäseniksi Marja Lukkaroinen,Virpi Lyytimäki ja uutena Jonna Matokangas. Muut ovat Riihimäeltä, kolme Hausjärveltä (Siimessalmi Erkylästä, Nieminen Oitista, Matokangas Ryttylästä).

Harri Heinonen sai  yhdistyksen juhlassa luonnonsuojeluliiton hopeisen ansiomerkin yli 10 vuoden aktiivisesta toiminnasta. Heinonen on toiminut sihteerinä ja taloudenhoitajana. Heinonen innostui mukaan luonnonsuojeluyhdistykseen alunperin Vahteriston metsän suojeluvaikuttamisen avuksi.  Hän on opiskellut mm. Evolla Hämeen ammatti-instituutin monimuotoisen metsänhoidon koulutusohjelmassa. Työ on nykyisin it-alalla Helsingissä. Heinonen on syntyjään Lopelta, mutta asunut 30 vuotta Riihimäellä. Harrastuksiin kuuluu lähiluonnossa retkeily sekä Lapin vaellukset. Mieleiset luontokohteet löytyvät Vahteristosta, Räyskälästä ja Usmista.

Luonnonsuojeluliiton hopeisen ansiomerkin saivat  lisäksi Marja Lukkaroinen, Ritva Siren ja Petri Mäkelä.

Juhlassa julkistetiin yhdistyksen historiikkii nimeltä Vahteristosta Sammalistonsuohon, laatijana Tarja Heikkonen.Historiikista otettiin aluksi 50 kappaleen painos. Historiikkia myy luonnonsuojeluyhdistys Harri Heinosen kautta. Yhteystiedot löytyvät yhdistyksen kotisivulta  www.rsly.net.

Luonnonsuojeluyhdistys jatkaa ensi vuonna koululaisten linturallia, järjestää luonto- ja ympäristöviikon luontorunoteemalla yhteistyössä Samuli Parosen seuran kanssa  ja jatkaa torstaikävelyjä Riihimäki-Seuran kanssa sekä osallistuu muun muassa Erämessuille. Yhdistys seuraa viheralueiden suunnittelua. Keskeisin on Sammalistonsuon lintukosteikon tilanne. Peltosaaren kosteikkoluontopolku kaipaa opasteita, ja Hausjärvelle yhdistys ehdottaa myös luontopolkua, sillä sellainen kunnasta vielä puuttuu.

Lisätietoja:

Tarja Heikkonen, puheenjohtaja, 044 9898 191

heikkonen.tarja(at)gmail.com

Harri Heinonen, vuoden 2016 puheenjohtaja 040 759 9908

heinosen.harri(at)gmail.com

Kuva juhlasta: Tarja Heikkonen ja Harri Heinonen. Kuvaaja Kari-Veli Lehtonen.

Tarja Heikkonen ja Harri Heinonen


Arkiston vastaavat:

Sammalistonsuon lintuhavaintokumpua testaamassa,
Vihervuotta,
Marja Lukkaroinen: Kosteikko vähentää kuormitusta,
Kannanotto koskien ELY-keskukselle tehtyjä luonnonsuojelualuehakemuksia Riihimäen Kalmun alueella

Comments are closed

RIIHIMÄEN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys ja kuuluu Uudenmaan piiriin. Yhdistys toimii Riihimäellä ja Hausjärvellä. >>Jäsenkirjeet >>Toimintasuunnitelma 2016 >>Säännöt

Arkisto