Kiilopään alueen lintujen ja vähän nisäkkäidenkin kannoista

Kuukkelia eivät lumisateet juuri haittaa

Kuukkelia eivät lumisateet juuri haittaa. Kuva: Martti Rajamäki

Retkeiltyäni viime viikon Kiilopään maisemissa voin todeta hieman lintujen sekä metsäjäniksen tilanteesta alueella. Isälläni on seudulla mökki, missä ylläpidetään läpi talven ruokintaa. Ruokinnan lintuja seurailtuani tulin siihen johtopäätökseen, että hieman yllättäen lapintiaiset olivat selvästi yleisempiä kuin muut tiaiset. Talitiaisiakin joukossa oli jokunen, mutta hivenen eteläisempiä hömötiaisia näin vain kaksi yksilöä. Sinitiaiset, kuusitiaiset sekä töyhtötiaiset ovat sen verran eteläisiä, että niitä ei aivan metsän keskellä olevalle ruokinnalle eksy.

Nykyisin tosin kuusitiaisia pesii jo ainakin Etelä-Lapissa ja levinneisyysalue on koko ajan laajenemassa, Inarissa onkin tänä talvena talvehtinut tällä hetkellä jo mahdollisena parina liikkuvat kaksi yksilöä. Sinitiaisen levittäytyminen on ollut vielä hurjempaa, sillä ensimmäinen pesintä Suomesta varmistettiin 1856 ja nykyisin laji pesii jo Kilpisjärvellä asti. Lapintiaiset ovat kuitenkin parhaiten soveltuneet juuri pohjoisen oloihin ja vaativat laajoja metsäalueita, joten etelässä laji on vähälukuinen vaelluslintu. Lapintiainen lisäksi ilmeisesti häviää kilpailussa hömötiaiselle. Muita ruokinnalla havaittuja lintulajeja olivat urpiainen, viherpeippo, käpytikka, kuukkeli sekä korppi.

Todella yllättävää ja positiivista oli seurailla vilkkaimpana iltana peräti neljän metsäjäniksen napostelua. Laji on vähentynyt Inari-Sodankylä akselilla kuitenkin paikallisen mukaan selvästi. Tosin, kyllä itsekin muistan noin kymmenen vuotta sitten jänöjä juoksennelleen tunturikeskuksen pihassa parhaimmillaan kymmenisen kerralla.

Lisää tietoja Suomessa pesivien lintujen kannanvaihteluista www.lintuatlas.fi/.


Arkiston vastaavat:

Linturalli 20.1.2016,
Joutomaat – lintujen talvinen ruoka-aitta,
Mervi Vainio: Muutonseurantaretki Sammalistonsuolla,
Pöllömettällä ja vähän haukoistakin

Comments are closed

RIIHIMÄEN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys ja kuuluu Uudenmaan piiriin. Yhdistys toimii Riihimäellä ja Hausjärvellä. >>Jäsenkirjeet >>Toimintasuunnitelma 2016 >>Säännöt

Arkisto