Suksilla lähimetsät tutuiksi

Lumi rikkoo liikkumisen rajoituksia. Kuva: Petri Mäkelä

Talvi hienoa aikaa, koska monet liikkumisen rajoitukset häviävät. Väittäisin, että talvella on tasa-arvoistava vaikutus, mitä tulee vapaaseen liikkumiseen pitkin maita ja mantuja.

Kesällä monenlaiset esteet rajaavat vapaata kulkemista. Yleensä rajat liittyvät maanomistukseen, vaikka Suomessa onkin jokamiehenoikeus. Tiet rajaavat metsiköitä puristetuiksi saarekkeiksi, mutta niin tekevät pellotkin.

Kesällä peltojen läpi ei yleensä kuljeta ilman maanomistajien lupaa, eikä etenkään isojen ojien ylitys ole aina edes mahdollista – tuulihaukkojen rengastusreissuilla olen kyllä useaan otteeseen käyttänyt alumiinitikkaita siltana, mutta tavanomaisilla reissuilla ei tikkaita yleensä ole mukana.

Talvella peltojen olemus muuttuu lähes täysin. Ei tarvitse kantaa huolta viljan tallaamisesta. Suksilla laajatkin aukiot ylittää hetkessä, eikä jäätyneistä ojista ole haittaa. Risukot jäävät useamman kymmenen sentin hanken alle.

Pöllön iskujälki? Kuva: Petri Mäkelä

Jalkaisin kulkiessa joutuu liikkumaan entistä enemmän tallattuja polkuja pitkin, mutta suksilla voi kulkea huoleti lähes missä tahansa.

Ainakin omasta mielestäni laajemmin omiin lähimetsiin tutustuminen onnistuu parhaiten suksilla. Tietenkin parhaat ovat pitkät ja leveät metsäsukset, mutta tänään tuli todistetuksi itsellekin, että kyllä niillä latusuksiksi kutsutuilla hammastikuillakin umpihangessa hiihtää.

Subscribe / Share

Article by Petri

Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja vuodesta 2010 lähtien. Vapaa-aikanaan Mäkelä rengastaa mm. petolintuja.
Petri tagged this post with: , Read 13 articles by

Comments are closed

RIIHIMÄEN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys ja kuuluu Uudenmaan piiriin. Yhdistys toimii Riihimäellä ja Hausjärvellä. >>Jäsenkirjeet >>Toimintasuunnitelma 2016 >>Säännöt

Arkisto