Pyynnöstä lausunto Kalmun osayleiskaavasta (29.10.2008)

Warning: ksort() expects parameter 1 to be array, object given in /home/np53546/domains/rsly.net/public_html/wordpress/wp-content/plugins/yet-another-related-posts-plugin/includes.php on line 395

Lataa pdf:nä: 090226 – Lausunto Kalmun osayleiskaavasta

Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys ry.
Asepajankatu 4, 11100 RIIHIMÄKI
theikkonen@suomi24.fi
www.sll.fi/riihimaki

Pyynnöstä lausunto Kalmun osayleiskaavasta (29.10.2008)

1. Yleistä

Kalmun osayleiskaava on vastoin Valtioneuvoston päätöstä valtakunnallisista alueiden kehittämisen tavoitteista (17.12.2007), jossa todetaan ilmastonmuutoksen hillinnän edellyttävän kestävää ja tiivistä yhdyskuntarakennetta hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi (kohta 2.1.10). Kasvusuunta on sekä epätaloudellinen että epäekologinen. Kalmun alue on ns. erillinen satelliitti, se ei liity kiinteästi olemassa olevaan asutukseen. Maantieteellisesti Kalmun alue sijaitsee erillään Riihimäen nykyisestä yhdyskuntarakenteesta (s.20)

Alueen kaavoittaminen tuhoaa erityisesti arvokasta metsäluontoa, jolla olisi huomattava potentiaali monipuolistua tulevaisuudessakin. Vanha metsä on Riihimäellä Etelä-Suomen tendenssin mukaisesti katoava luontotyyppi. Kuten osayleiskaavassa todetaan ”alueella elää ja kulkee runsas eläimistö: mm. hirviä, metsäkauriita, ilveksiä, teeriä, haukkoja ja pöllöjä on tavattu alueella” (s. 12). Osayleiskaavan myötä suurin osa alueen metsä- ja peltoympäristössä tuhoutuisi. Nämä siirtynevät Kalmun ulkopuolisille pelto- ja metsäalueille ja vaateliaammat lajit tullevat häviämään sopivien elinalueiden puuttuessa. Rakentaminen tulisi suunnata ennemmin jo hakattujen alueiden kohdalle. Nyt rakentaminen on suunnattu nimenomaan metsäalueille ja virkistysreitit puuttomille aloille tai taimikoille.

Alueelle on linjattu viheryhteyksiä, jotka toimivat niin virkistysreitteinä kuin ekologisina käytävinä. Tällä hetkellä kuitenkaan nämä reitit eivät säilytä yhtenäistä metsäpeitettä, vaan katkeavat esim. taimikoihin, niittyihin ja peltoihin. Lisäksi reitit ovat paikoin onnettoman kapeita. Virkistysreittien rakentaminen ja hoito voivat tuhota viimeisetkin ekologiset hyödyt. Ulkoilureittiverkoston lähtökohdaksi esitetään, että se ”yhdistää kaikki asuinalueet, lähiympäristön ulkoilualueet ja Kalmun palvelut” (s.34). Vaarana on liian raskas rakentaminen ja ekologisten seikkojen unohtaminen. Summaten: ekologisia käytäviä ei ole alkuunkaan onnistuttu turvaamaan kaavassa.

Voidaan myös kyseenalaistaa uuden asuinaluekaavoittamisen todellinen tarve: Riihimäellä on tälläkin hetkellä rakentamattomia kerrostalotontteja mm. Vahteristossa. Edellisvuonna kasvua ei kaupungin asukasmäärässä ollut.

Kasvusuuntavertailussa Kalmun alueen viihtyisyyden maalaillaan perustuvan ”idylliseen kyläkeskittymään, kulttuurimaiseman arvoihin ja metsäalueiden hyödyntämiseen asumisen virkistys- ja vapaa-alueina” (s.7) Myöhemmin kaavan vaikutuksia kuitenkin kuvataan seuraavasti: ”Maisema muuttuu ydinalueella pelto- ja metsävaltaisesta hoidetuksi pientalovaltaiseksi kaupunkiympäristöksi” (s.37). Tässä on selkeä ristiriita. Sanotaan myös, että ”tavoitteina kaikissa maankäytön vaihtoehdoissa on ollut asumisen ja virkistyksen tarpeiden turvaaminen sekä maisema-, luonto- ja kulttuuriarvojen säilyminen” (s.25). Luontoarvoja ei ole turvattu riittävästi.

2. Metsäluonnon suojelu

Osayleiskaavan myötä suuri osa alueen metsäalasta häviäisi. Rakentamisen alle jäisi myös luontoselvityksissä arvokkaiksi merkittyjä alueita. Lisäksi monet tontit rajautuvat liian lähelle arvokkaita metsäalueita. Tämä on ristiriidassa osayleiskaavan tavoitteiksi kirjatun ”luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden alueiden vaalimisen” (s. 21) kannalta.

”Alueen linnuston ja muun eläimistön arvioidaan osittain siirtyvän lähiympäristön laajoille metsä- ja peltoalueille” (s.38). Kalmun alueella on merkitty luontoselvityksissä (2004 & 2008) metsäalueita, joilla on vanhalle metsälle tyypillisiä piirteitä. Ero talousmetsään on huomattava (ks. esim. luontoselvitys 2008, 30) Vanha metsä on Etelä-Suomessa uhanalaistunut kiihtyvällä tahdilla viime vuosikymmeninä. Kartalla Kalmun aluetta ympäröivästä ympäristöstä saa väärän kuvan ja näyttää siltä kuin metsäalueet jatkuisivat laaja-alaisesti. Todellisuudessa suurin osa varttuneesta ja vanhasta metsästä on hakattu ja laajat taimikot ja hakkuuaukeat luonnehtivat ympäröiviä seutuja. Täydentävässä luontoselvityksessä (2008, 28) todetaan, että ikääntyviä metsiä hakataan kiihtyvällä vauhdilla, eikä lähettyvillä ole hyvää vanhan metsän kohdetta. Tällä on kaksi seurausta: Ensinnäkin Kalmun alueen arvo tulee kasvamaan entisestään erillisyydestä johtuen:

”pienten paikallisten monimuotoisuuskeskusten merkitys kasvaa, koska niissä lajisto voi säilyä ja levitä sitten uudelleen ympäristöön” (luontoselvitys 2008, 28).

Toisekseen jos alue säästetään, uuden muodostuvan lahopuun myötä lajisto monipuolistuu, mutta hitaasti, koska lähettyvillä ei ole mitään hyvää vanhan metsän kohdetta, josta lajistoa pääsisi alueelle siirtymään. Valtionneuvoston päätöksen mukaan tavoitteena tulisi olla, että ”eri alueiden luontoa ja luonnonvaroja pyritään säilyttämään ja hyödyntämään kestävällä tavalla.” Tämän vuoksi arvokkaat metsäalueet ja tulevaisuuden kannalta potentiaaliset alueet tulee säästää yhtenäisenä alueena rakentamiselta. Kyseisillä alueilla on huomattava arvo myös opetuskäytössä, ja erityisesti luontoselvityksessä (2008) selvityksen kohteena ollut osa-alue B, joka jäisi mm. koulun ja päiväkodin sekä pienkerrostalojen tai rivitalojen alle on arvokas myös virkistyskäytössä – tulevaisuudessa säästettynä alueen monimuotoisuuskin kasvaisi.

2.1. Takala-Tuomola alueen metsä (alueet 2a & 2b: ks. karttaliite 1)

Osayleiskaavassa todetaan, että ”Takala-Tuomolan seudun runsaasti lahopuuta sisältävä alue jää lähes kokonaan kaava-alueen ulkopuolelle” (s.13) ”Lähes kokonaan” kaava-alueen ulkopuolelle jääminen ei ole riittävä alueen luonnon huomioon ottamiseksi. Ensinnäkin se vähättelee asuinrakentamisen reunavaikutusta[1], jota painotimme jo edellisessä Kalmun osayleiskaavaa koskevassa lausunnossamme. Juuri reunavaikutuksen vuoksi alue tarvitsisi suojavyöhykkeen. Alueiden erityispiirteenä on runsas lahopuusto ja pitempiaikainen metsän hakkaamattomuus turvaisi lahopuuston jatkuvuuden. Asutuksen läheisyys tuo omat hoitopaineensa, jolloin alueen luonto vaarantuu. Toisekseen tontit sijoittuvat alueen länsilaidan lahopuukeskittymän päälle.

Alueen suojeluarvoista todetaan seuraavaa:

”Alueen vanhojen metsien kääpälajiston perustuva suojeluarvo on keskimääräistä merkittävästi suurempi ja alueella esiintyy yksi erityisesti suojeltava kääpälaji. Myös alueen kovakuoriaislajisto on monipuolinen ja edustaa hyvin ikääntyvän lahopuustoisen kuusikon tyypillistä lajistoa.” (s.13)

Luontoselvityksessä (2008, 6) suositellaan siinä tarkasteltujen runsaasti lahopuuta sisältävien osa-alueiden A & C säästämistä,

”sillä alueen vanhojen metsien kääpälajistoon perustuva suojeluarvo on keskimääräistä merkittävästi suurempi ja alueella esiintyy yksi erityisesti suojeltava kääpälaji”.

Alueella on tavattu pesimäaikaan mm. vanhan metsän lajina tunnettu pikkusieppo (Ficedula parva; EU:n lintudirektiivin liitteen I laji; sekä linnustoselvitys 2008, että luontoselvitys 2008) ja vuonna 2007 alueen välittömässä läheisyydessä pesi niin ikään vanhan metsän laji, alueellisesti uhanalainen pohjantikka (Picoides tridactylus). Alueella on selvityksen mukaan hyvä potentiaali muotoutua monimuotoiseksi vanhaksi metsäksi.

”Alueella on myös huomattava potentiaali liito-oravalle, sillä pääosa kuusista on riittävän järeitä 10-20 vuodessa. Lisäksi alueen koillisosassa on laaja nuorta haapaa kasvava alue, josta kehittyy samassa ajassa hyvä alue liito-oravan kannalta.” (Luontoselvitys 2008, 24)

Tämän vuoksi erityisesti alue 2b (ks. karttaliite 1) tulee jättää täysin rakentamatta. Alueella 2a (ks. karttaliite 1) on olemassa olevaa asutusta. Uudisrakentamiselta tulee tälläkin alueella pidättäytyä joko kokonaan tai sitten se tulee sijoittaa Tuomolan tilan luoteispuolelle, jossa metsät on muutenkin hakattu.

2.2. Luontoselvityksen (2008) osa-alueen B metsä (alue 4a: ks. karttaliite 1)

Luontoselvityksessä (2008) kuvataan Kassoskiven metsän pohjoispuolen metsäaluetta tuoreeksi, kuusivaltaiseksi kangasmetsäksi, jossa on lahopuuta niukasti ja yksittäisinä puina. Alueen itäreunassa on pieni ryhmä kaatuneita kuusia. Osayleiskaavan liitteessä 5 alue on merkattu vanhaksi metsäksi. Selvityksen mukaan alueella on merkitystä erityisesti virkistys – ja opetuskäytön kannalta (Luontoselvitys 2008, 28). Osa alueesta on säästetty rakentamiselta, mutta suuren osan päälle on myös kaavoitettu tontteja. Supistamalla rakennettua alaa tai uudelleen järjestelyllä alueesta voitaisiin säästää vielä huomattava ala. Näin saataisiin mahdollisesti säästettyä myös puustoista osuutta viheryhteyteen Lehtolan suuntaan (ks. alaluku 3.3.). Opetuskäytön kannalta koulun ja päiväkodin voisi sijoittaa lähemmäs metsän reunaa. Nykyinen sijainti on arvokkaan metsäalueen päällä ja reunanaapuri avointa puutonta aluetta. Myös luontoselvityksessä (2008, 6) suositellaan koko yhtenäisen metsäalueen (osa-alueet A, B & C; alueiden rajaukset selvityksen sivulla 26 kuva 2.3.) säästämistä,

”sillä monet metsälajit suosivat mahdollisimman suuria yhtenäisiä kokonaisuuksia”.

2.3 Teollisuusalue

Teollisuusalueella alue 5a (ks. karttaliite 2) osuu Kalliolantien itäpuolen ainoalle hakkuilta säästyneelle metsäkuviolle. Tämä metsäkuvio tulee säästää. Virkistysreitinkin kannalta kyseinen metsäkuvio on tulevaisuudessakin arvokkaampi kuin hakattu ala, jota myöten teollisuusalueen läpi itä-länsi-suuntainen reitti kulkee. Teollisuusalue tulisi suunnata niille aloille, jotka jo on hakattu, eikä viimeisille puuta kasvaville metsäpalstoille. Teollisuustontit kattavat ylipäänsä suhteessa rakennuksiin ja tarvittavaan toimitilaan ylisuuria aloja, joista iso osa yleensä hoidetaan lyhyeksi leikattuina nurmikenttinä, joissa monimuotoisuutta ei ole nimeksikään. Alue 5a (ks. karttaliite 2) muodostaa arvokkaan puustoisen kuvion, joka parantaa itä-länsi-suuntaista viheryhteyttä myös ekologisesta näkökulmasta, vaikka onkin kyseenalaista toimiiko tämä reitti ekologisena yhteytenä, sillä valtateiden yli ei kulje yhdistävää siltaa. Linnustoselvityksessä (2008) kyseiseltä metsäalueelta löydettiin varpushaukan (accipiter nisus) reviiri. Alueen säästäminen rakentamiselta tukisi myös metsäalueen yhtenäisyyttä suhteessa länteen päin – vaikka välissä onkin hakkuuaukkoja.

Kytösuon pohjois- ja kaakkoispuolella on

”kuusivaltaista metsää [josta löytyy myös joitain] järeitä kuusia, mutta hyvin koivuja ja kohtalaisesti haapoja, joista useat järeitä. Kytösuon kaakkoispuolisen pellon reunassa yhtenäinen haavikko. Alue on kohtalaista liito-oravan kannalta. Kulkuyhteys itään ja lounaaseen.” (Luontoselvitys 2008, 24.)

Pohjoispuoli uhkaa jäädä teollisuustonttien alle. Alue 6a (ks. karttaliite 2) tulee säästää kokonaisuudessaan liito-oravapotentiaalinsa takia. Myös asumattomat liito-oravalle sopivat metsät tulee säästää. Kuten luontoselvityksessä (2004, 9) todetaan:

” Mikäli näin ei tehdä, vähenee liito-oravalle sopivien metsien pinta-ala, mikä voi jopa äärimmillään lopulta aiheuttaa lajin paikallisen häviämisen.”

Alueelta 7a (ks. karttaliite 2) voidaan supistaa teollisuustonttialaa varttuvan metsän päältä, ja säilyttää sen myötä paremmin yhteys luoteen ja kaakon metsien välillä.

3. Virkistysreiteistä ja ekologisista yhteyksistä

Osayleiskaavassa väitetään, että ”alueen viherverkosto ulkoilureitteineen on laaja ja parantaa virkistyksen edellytyksiä Kalmussa. Virkistykseen aiemmin käytetyt, osittain luonnontilaiset, maa- ja metsätalousalueet kuitenkin häviävät suurimmaksi osaksi alueelta.” (s.37.) Edellinen väite on harhaanjohtava, mikä selittyy jälkimmäisellä huomiolla.

Reittien merkintä parantanee uusien käyttäjien kohdalla virkistyksen edellytyksiä. Toisaalta paikalliset asukkaat oppivat kyllä tuntemaan virkistysreittinsä muutoinkin. Luonnon suojelemisen kannalta reittien merkintä on erittäin suositeltavaa sillä alueen virkistyskäyttö tulee nousemaan huomattavan paljon. Virkistysarvot eivät kuitenkaan riipu vain kulkureiteistä tai niiden paljoudesta, vaan ennen kaikkea ympäristöstä, jossa reitit kulkevat. Maisemalliset sekä muut luonnon kokemukselliset arvot kärsivät merkittävästi metsien ja peltojenkin häviämisen vuoksi. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että ihmiset suosivat lähivirkistysmetsissään suuria puita, varttunutta metsää. Pellolta, hakkuuaukealta tai nuorelta taimikolta kestää vuosikymmeniä kehittyä tällaiseksi luonnonympäristöksi. Tämä seikka on virkistyskäytön lisäksi jopa tärkeämpi ekologisten yhteyksien kannalta.[2]

Varsinaisessa kaavassa ei ole merkitty suunniteltujen virkistysreittien nykyistä tilaa ja luonnonympäristöä, mikä hankaloittaa kaavan tulkintaa kohtuuttoman paljon. Ilmakuvia ja kaavaa vertaillessa käy kuitenkin selväksi, että molemmat pohjois-etelä-suuntaiset virkistysreitit ovat lähes tyystin puuttomia alueita tai hyvin nuoria taimikoita. Edellä mainittuja reittejä ei voida pitää kelvollisina ekologisina yhteyksinä, eikä viihtyisinä virkistysreitteinä. Kaikkien virkistysreittien linjauksien suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös reittien ekologiset merkitykset ja mahdollisuudet. Esimerkiksi liito-orava vaatii kulkuyhteyksiltään yli 10m korkeita puita. Suuret tuuheat kuuset taas tarjoavat suojapaikkoja pedoilta pitkillä siirtymillä. (Hanski 2006.) Suunnittelusta puuttuu täysin pitkän aikavälin tarkastelu ekologisten yhteyksien kannalta. Ei riitä, että yhteydet turvataan vasta muutaman kymmenen vuoden kuluttua kun puut ovat kasvaneet riittävään mittaansa.

On kestämätöntä, että asuinalueet suunnitellaan metsäalojen kohdalle ja virkistysreitit, joiden tulisi palvella myös ekologisina verkostoina, sijoitetaan paljaaksi hakatulle tai muulle puuttomalle alalle. Muutoksilla asuinalueiden sijoittelussa tai vaihtoehtoisesti tonttien määrää supistamalla voidaan saada aikaan melko toimiviakin reittejä. On myös pidettävä mielessä, ettei muutama puu siellä täällä ei vielä muodosta kestävää viheryhteyttä, sillä se on altis katkeamaan esimerkiksi tuulen aiheuttamien tuhojen myötä. Esim. liito-orava ei mielellään edes ylitä avoimia alueita, koska saalistusriski kasvaa niillä huomattavasti (Hanski 2006; Luontoselvitys 2004). Reittien tarkastukset ja muutokset tulee tehdä.

3.1. Liito-orava

Liito-orava on Suomessa uhanalainen sekä EU:n luontodirektiivin liitteiden II ja IV laji, mikä edellyttää lajin tiukkaa suojelua ja erityisten suojelutoimialueiden perustamista. Pelkkää reviirien suojelua tärkeämpää on toimivien viheryhteyksien turvaaminen, muuten ajan kanssa pienet osapopulaatiot tyhjenevät väistämättä. Ilpo Hanski (2006, 6-7)[3] kirjoittaa liito-oravan elinympäristövaatimuksista mm. seuraavaa:

”Liito-oravan biologiaan liittyy oleellisesti liikkuminen pesä- ja ruokailupaikkojen välillä (koskee kaikki yksilöitä) sekä liikkuminen asuinmetsiköstä toiseen (dispersoivat nuoret, laajalla alueella liikkuvat koiraat). Liito-oravalle sopivalta lisääntymispaikalta vaaditaan myös, että se on yhteydessä muihin sopiviin lisääntymispaikkoihin latvusyhteyksien kautta, jotta paikka voidaan asuttaa uudelleen sen tyhjennyttyä. Yhdistävinä alueina voi olla paitsi varttuneen metsän kaistaleet, myös nuoret, puustoltaan yli 10 m korkeat metsät.”

Lisäksi, vaikka vuoden 2008 selvityksessä pesimähavaintoja ei tehtykään on vanhat reviirit huomioitava. Kuten Jokinen ym. (2007, 68-69)[4] toteavat:

”liito-oravaa koskeva positiivinen havainto on aina luotettava (edellyttäen, että kartoittaja tekee luotettavaa työtä), mutta negatiivinen havainto sisältää epävarmuuden: voihan olla, että kartoittaja ei ole huomannut merkkejä liito-oravan läsnäolosta vaikka se asustaa kartoitusalueella. On myös mahdollista, että alue on vain väliaikaisesti tyhjillään. […] Lisäksi liito-oravan liikkuminen uusille alueille aiheuttaa kartoituksiin ennakoimattomuutta: selvitystieto voi vanhentua nopeasti. Liito-oravilla on elinpiirillään useita eri pesiä, kesällä se liikkuu elinpiirillään aktiivisemmin kuin talvella, ja naaraiden ja koiraiden elinpiirit ovat eri kokoisia. Lisäksi nuoret liito-oravayksilöt asuttavat uusia alueita. Väliaikaisesti tyhjät elinpiirit ovat tärkeä osa liito-oravan ekologiaa. Liito-oravien liikkeitä ei voi ennustaa kertakartoituksen perusteella.”

Ei siis riitä se, että ”luontoselvityksessä kartoitetut liito-oravien elinympäristöt suunnittelualueella jäävät rakentamisen ulkopuolelle” (s.38), kuten osayleiskaavassa esitetään. Olennaisempaa on ymmärtää liito-oravan käyttäytymistapojen dynamiikkaa, ja turvata liito-oravalle ominaisen siirtymisen ja liikkumisen mahdollisuus. Tällä hetkellä pohjois-eteläsuuntaista esim. liito-oravan kulkuyhteyksiä turvaavaa reittiä ei ole. Lehtolan länsipuolen liito-oravareviiri uhkaa jäädä eristetyksi alueeksi. Niin ikään Epranojan reviiriltä yhteys etelään uhkaa katketa.

3.2. Hiirenvuori – Lehtola

Yhteys Lehtolan metsästä Hiirenvuoren metsään tulee säilyttää. Molemmat alueet soveltuvat liito-oravan elinalueeksi ja Lehtolan alueella on todettu reviiri vuoden 2004 selvityksessä. Hiirenvuorelta on yhteys Epranojan liito-oravan reviirille. Asuinalue 1a (ks. karttaliite 1) katkaisee tämän yhteyden. Lisäksi kyseinen alue syö liiaksi Hiirenvuoren metsää, millä on vaikutuksensa myös alueen pienilmastoon: Luontoselvityksessä (2004) kuvataan Hiirenkallion jyrkänteen alla kasvavaa metsää varttunutta metsää varjoisaksi ja kosteaksi, jonka vuoksi alueella kasvaa myös runsas sammalpeite. Asuinalueen reunavaikutus muuttaa pienilmastoa kuivattamalla sitä tuulisuuden ja valonmäärän lisääntymisen kautta.[5] Hiirenvuori-Lehtola-välillä kaikki olemassa olevat puustoiset alat tulee säästää toimivan viheryhteyden vuoksi.

3.3. Lehtola – eteläiset metsäalueet

Linjattu itäinen pohjois-etelä-suuntainen virkistysreitti turvannee luontoselvityksessäkin (2008) ehdotetun ns. Lehtolanojan luonnontilaiset purojaksot ainakin osin. Tämä reitti kulkee kuitenkin puuttomalla alueella, minkä vuoksi se ei toimi metsälajiston toimivana viheryhteytenä. Alueen 3a (ks. karttaliite 1) koillis-itä-kaakkoisreunalla kulkee vielä metsäinen alue, josta asuinaluetta joko supistamalla tai toisin sijoittamalla saisi muodostettua puustoisen reitin. Tontteja ja rakennuksia toisin sijoittamalla, esimerkiksi koulun ja päiväkodin sekä kokoojakadun välille voisi saada puukujan. Ekologisena käytävänä toimiva viheryhteys Lehtolan alueelta etelään on turvattava.

3.4. Tuomolan liito-oravareviiri – pohjoiset metsäalueet

Yhteys Tuomolan tilan lounaispuolen metsän liito-oravareviiriltä pohjoiseen on myös säilytettävä. Tämä esitetään myös luontoselvityksen (2004) maankäyttösuosituksissa. Läntisellä pohjois-etelä-suuntaisella reitillä puuttoman alueen – erityisesti alue 3b (ks. karttaliite1) – voi myös kiertää esimerkiksi linjatun reitin länsipuolelta, jossa ainakin jonkinlaista puustoa on.

3.5. Virkistyreittien rakenne

Osayleiskaavassa ei kerrota virkistys- ja ulkoilureittien rakenteesta mitään. Tämä on tärkeä tekijä niiden toimivuuden ja mahdollisuuksien arvioinnin kannalta, sillä pelkät linjaukset eivät vielä takaa esim. samalla hyödynnettävien ekologisten käytävien toimivuutta. Virkistysreitit voidaan pilata liialla rakentamisella. Metsäisille seuduille ei tulisi ylipäänsä rakentaa leveitä reittejä, joiden myötä polut kadottavat metsäisen luonteensa. On vaarana, että reittien leveys kasvaa metsäluonnon suojelun kannalta kestämättömiin mittoihin, tulee vaatimuksia ojista, asfaltista, valoista, reitin päällä olevien puiden oksien karsimisesta, maanrakennuskoneille vaaditaan ennenkuulumattomia työskentelytiloja (työ kyllä voidaan tehdä pienipiirteisestikin) jne. Esimerkiksi asfaltointi olisi ristiriidassa tekijöiden, kuten idyllisyyden, maisemallisuuden ja metsäisyyden kanssa, joilla alueen viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta arvioidaan. Lemmenmäen alue on hyvä esimerkki paljon käytetyistä reiteistä, joita ei ole rakennettu millään tavoin, vaan jotka pysyvät käytön myötä kuljettavina. Se myös osoittaa, että kulkeminen ja virkistäytyminen ei vaadi mitään raskasta rakentamista. Tosin Lemmenmäellekin ollaan nyt rakentamassa raskas reitti.

Virkistys- ja ulkoilureittejä ei tule rakentaa kevyen liikenteen väylien konseptilla. Ulkoilureittien käyttötarkoitus eri alueita ja palveluita yhdistävänä viitannee näiden kahden eri reittityypin samaistamiseen.

4. Liikenne

Teollisuus- ja toimitilarakentamisen kannalta alueen kytkeytyminen valtakunnalliseen tieverkostoon on hyvä, mutta asuinalueiden kannalta tällä ei ole merkitystä. Liikenteen määrän arvioidaan kasvavan runsaasti:

”Henkilöauton keskikuormitus huomioon ottaen alueen arvioidaan synnyttävän noin 3 950 henkilöautomatkaa vuorokaudessa. Matkoista noin 60-70 % suuntautuu Riihimäen keskustan suuntaan ja 25-30 % valtatielle 3” (s. 37.)

Riihimäen uusien asuntoalueiden kasvusuuntavertailussa on laskettu etäisyyksiä autoteitä pitkin lähimpiin päivittäistavarakauppoihin, kouluihin, päiväkoteihin ja keskustapalveluihin (osayleiskaavan liite 2a). Kartassa on merkitty mitatut kulkureitit ja yhtenä reittinä on Vanha Kormuntie-Uusi Herajoentie, josta ei nykyisellään edes voi autolla kulkea. Tämän vanhan kulkuyhteyden sulkeutumisen myötä liikennevirrat ohjautuvat Vanhalta Kormuntieltä joko vanhalle kolmostielle tai Kormuntielle. On oletettavaa, että lyhyemmän, kolmostien reitin suosioon vaikuttaa negatiivisesti liikenteen huonompi sujuvuus kolmostien liikenteen vuoksi; Kormuntielle kääntymistä tuskin tarvitsee risteysalueella yhtä kauan odotella. Tältä aspektilta osayleiskaava on ristiriidassa Valtioneuvoston sujuvaa ja ilmastonmuutoksen kannalta hillitsevää liikennejärjestelmää korostavien päätösten kanssa (3.2.5.).

Vanhan Kormuntien varrella kevyen liikenteen väylän sijoittelussa leveimmillä kohdilla tulee huomioida viheryhteyksien turvaaminen erityisesti liito-oravan kannalta. Joko väylä tulisi rakentaa tällaisissa tärkeissä kohdissa lähelle ajotietä, tai väylien väliin jättää riittävän suuria puita (yli 10m).

Riihimäellä 26.2.2009

Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys ry.

Marja Lukkaroinen                                                         Petri Mäkelä

varapuheenjohtaja                                                          sihteeri


[1] Haitallisia reunavaikutuksia arvokkaille metsäluontokohteille voidaan pienentää jättämällä alueiden ympärille suojavyöhykemetsää. Kuuluvaisen ym. (2004, 156) mukaan ”Puusto., kasvillisuus-, ja pienilmastotutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että laajan aukkohakkuun reunavaikutus varttuneeseen kuusivaltaiseen kangasmetsään voi ulottua jopa 50-100m etäisyydelle aukon reunasta. Tuoreiden lehtomaisten kangasmetsien ja korpien reunojen suojavyöhykkeen tulisi siis mieluiten olla vähintään 100 metriä.” (Kuuluvainen, Timo ym. 2004. ”Metsien monimuotoisuuden turvaamien perusteet”. Teoksessa Metsän kätköissä. Suomen metsäluonnon monimuotoisuus. s. 142-191. Toim. Kuuluvainen, Timo  ym.)

[2] Edellisessä lausunnossa yhdistys esitti professori Ilkka Hanskiin viitaten: ”Luonnontilaisten tai sen kaltaisen metsän vähenemiseen liittyy yleensä jäljelle jääneen elinympäristön pirstoutuminen eli hajoaminen yhä pienemmiksi, erillisiksi laikuiksi. Tällöin yksilöiden siirtyminen sopivasta elinympäristölaikusta toiseen käy entistä vaikeammaksi, ja lajin hävitessä tietyltä alueelta sen asuttaminen uudelleen käy epävarmaksi.

Elinympäristöjen pirstoutumisen vuoksi viherväylät eli ekologiset yhteydet ovat erityisen tärkeitä. Niiden ensisijaisena tarkoituksena on tarjota eläimille kulkuyhteyksiä elinympäristölaikuilta toisille ja kulkuyhteyksien määrästä ja niiden laadusta riippuu yksittäisten elinympäristöjen eläinpopulaatioiden selviytyminen. Viheryhteyksillä itsessään ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla muuten suojelullista arvoa. Samalla viherkäytävät voivat tarjota myös ihmisille virkistys- ja ulkoilualueita. Jälkimmäinen aspekti ei kuitenkaan saa hämärtää näiden yhteyksien ekologisia merkityksiä. (ks. Hanski, Ilkka 2006. ”5.4. Täsmäsuojelun mahdollisuus – vai mahdottomuus”. Teoksessa Uusi metsäkirja. s. 201-205. Toim. Jalonen, Riina ym. Gaudeamus. s. 201)

[3] Hanski, I. K. 2006. Liito-oravan pteromys volans Suomen kannan koon arviointi. Loppuraportti. Helsinki.

Saatavana http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=47773&lan=fi

[4] Ari Jokinen, Nina Nygren, Yrjö Haila ja Marko Schrader 2007. Yhteiseloa liito-oravan kanssa. Liito-oravan suojelun ja kasvavan kaupunkiseudun maankäytön tarpeiden yhteensovittaminen. s. 55-56. Saatavana http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=68031&lan=fi

[5] Kuuluvainen, Timo ym. 2004. ”Metsien monimuotoisuuden turvaamien perusteet”. Teoksessa Metsän kätköissä. Suomen metsäluonnon monimuotoisuus. s. 142-191. Toim. Kuuluvainen, Timo  ym. s. 156.

karttaliite1

karttaliite 2


Arkiston vastaavat:

Lausunto Riihimäen metsäsuunnitelmista,
Lausunto lintutornin rakentamisesta Riihimäelle,
Kannanotto koskien ELY-keskukselle tehtyjä luonnonsuojelualuehakemuksia Riihimäen Kalmun alueella,
Lausunto Kalmun osayleiskaavaehdotuksesta (10.11.2009)

Comments are closed

RIIHIMÄEN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys ja kuuluu Uudenmaan piiriin. Yhdistys toimii Riihimäellä ja Hausjärvellä. >>Jäsenkirjeet >>Toimintasuunnitelma 2016 >>Säännöt

Arkisto

Viimeisimmät kommentit